Powered By Blogger

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Atoopikon lapsen ruokavalio

Tsaukki!

Mä kirjoittelen teille meidän atoopikko tyttäreni ruokavaliosta, jolla ollaan saatu hyvä terve kakkis ja kaunis terve iho. Kasailen tähän tuotevinkkejä ja tarinaa meidän ruokavaliosta. Taustalla tähän on siis äidin oma sairastelu, lapsettomuus jne, joten ihan tyhjästä ongelmasta ei olla lähdetty liikkeelle.
Yritetään syödä siten, että äiti pysyy terveenä ja tyttärelle kehittyy äidin vammautuneesta suolistosta huolimatta hyvä ja terve suolisto. Ihmisen suolistolle, joka on toiset aivomme kehittyy pohja ensimmäisen kolmen elinvuoden aikana. Suolistoa voi korjata ja tukea läpi elämän ja kannattaakin, pohja kestävään vatsaan luodaan lapsena. Geenitkin vaikuttavat asiaan ja yhtä sata varmaa ruokavaliota kaikille ei ole. Kirjoitan siis meidän perheellä toimivasta ruokavaliosta. 

Miksi ollaan valittu Luomua?
Melkein ainoita tuotteita mihin ei oo muunneltu tai lisätty ylimääräistä. Pysyy kehokin jotenkin auki kun ruoka on puhdasta. Luomu tuotteista löytyy kivoja gluteiinittomia juttuja.

KOTONA TEHTY PERUS RUOKA ON PARASTA <3 Sitä meillä suositaan.
Taapero / Vauvamme ruokavalio sisältää tällä hetkellä:
Juureksia
Marjoja
Kalaa, ( kanaa, lihaa välillä ) 
Oikeestaan lähes kaikki käy hevi osastolta 
katkarapuja
hedelmiä
riisikakkuja 
kaura
tattari 
kanamuna
kookosmaito
pavut
tissimaito 

( Omassa ruokavaliossa syön lisää mm. pähkinöitä, siemeniä jne)


Ostettuja Violetti sydän Gluteiinittomia kasviperäisiä meillä tykätyistä tuotteista:

Luomu maissinaksuja



Luomu Kaurajogurttia:

Luomu Kauramaitoa: 
AIKUISEEN MAKUUN KIVOJA:
Balance stevia Dark chokolate, tässä ei ole sokeria nostattamassa verensokeria. Namia! Prismasta

Organic suklaa riisikakkuja Lidlistä.

steviasta tää on ollu kivoin maultaan ja käytössä. Leivontaan ja ruuanlaittoon ja sellaisenaan marjojen päälle. Ei nostata verensokeria samalla tavalla ku sokru.

https://www.hyvinvoinnin.fi/canderel-green-stevia-makeutusjauhe?gclid=CjwKEAjw3uWuBRD_s-3a8-_h6j0SJAC-qgtHxrvfGB5rOoKw8a9cSn-5a1Du5Y-EtkUqkrSPC7f4MBoC_ffw_wcB

Tykkään keskittyä enemmän siihen mikä on kivaa ja mistä saa nauttia, mutta laitetaan tähän nyt meillä vältettäviä:

NÄITÄ VÄLTÄN TOTAALISESTI :
gluteiini viljat NO way
fruktoosi glugoosi siirappi

NÄITÄ VÄLTTELEN JOS VOIN JA LÖYDÄN KIVEMMAT VAIHTOEHDOT:
Sokeri
eläinperäiset maitotuotteet
rahka, juusto ja raejuusto on mulla käytössä, mutta jos keksin millä välttää niin vältän.

Raskaana ollessa kävin ravintoterapeutilla ja oli onneksi kaikki vitamiinit ja hivenaineet kohdillaan päivittäisessä ruokavaliossa itelläni, vaikka vältän noita niin hekumaalisesti kehuttuja teollisia levitteitä, maitoa, sokeria, jätskiä, gluteiinia, fruktoosiglugoosisiirappia.. mitä näitä nyt on. Gluteenittomasta "muoti ruokavaliosta" mulla on sellaine  mielipide, että se on hyödyttänyt mua kun tuotteita saa paremmin, mutta niissäkin piiree kökköjen ravinteiden suo, eli tarkastakaa niistäkin että on kunnon aineista tehty. Ite suosin jauhoissa tattaria ja jyttejauhoa kaurakin olis hyvä jos löydän jostain. Mulla itelläni on vatsa sekaisin samantein ja viikkoja jos pistelen napaan vahingossa vaikka suklaapalan jossa on vehnää. Sitä tietää sitten seuraavat kolme viikkoa unohtaneeensa tarkastaa tuoteselosteen :( Pienikin määrä voi olla tuhoisa! Omalle lapselle ei oikein kiinnosta antaa sellaisia ruokia joiden tietää ruokkivan huonoa terveyttä.

Jahas neiti on nyt sitä mieltä että äidin on aika lopettaa bloggailu ja siirryttävä tärkeämpiin tehtäviin.

gotta go now

Pusuja  Elina
kuva: www.mikkoeevert.com








1 kommentti:

  1. Sorii💕ois pitänyt heti tajuta sanoa, että siinä suklaassa oli keksin paloja :(
    Pus!

    VastaaPoista