Powered By Blogger

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Miksi syödä?

Aika moni on kysellyt vuosien ajan miksi syön miten syön (omia eväitä jokapaikassa jne). Lähtökohta lähti liikkeelle nuorempana koska halusin näyttää hyvältä ja tykätä itsestäni. Luonnostaan olen aika kurvikas ja lihastyyppini on omata pyöreät lihakset. Olen niin sanottu keräilijätyyppi jos mietitään alkukantaisuutta (toinen on metsästäjä, joka juoksee saaliinsa kiinni). Läski tykkää istahtaa kehooni ja geenini ovat oivalliset 2 tyypin diabetekselle, selässäni viihtyy rintsikoiden alla helposti vähän läskiä, sillä sokerin sietokykyni on huono.
                                                           LOS ANGELES 2013

Elektroniikkamyyjänä työkaverit muistivat minua siitä, kun minulla oli aina omat eväät ja lisäksi tulin töihin suoraan treeneistä. Ekan PT:n kohdalla tutustuin rahkaan ja puhtaaseen ruokaan. Alussa treeniruoka ei maistunut minusta hyvältä, mutta nyt 10-vuoden jälkeen rakastan puhtaan laadukkaan ruuan makuja.
KUVISSA VASEMMALLA VEHNÄRUOKAVALIO, OIKEALLA GLUTEIINITON PUHDAS, MINUN MIELEENI ON OIKEA JA MUUTEN ELÄMÄNTAPA ON PYSYNYT SAMANA. + 10 KG - KUN EI SYÖ GLUTEIINIA JA VALKOISTA SOKRUA, KIITOS SANON MINÄ.

Voisin kuvailla minun syömistäni ohjaavan seuraavat lauseet:

Terveys: nro 1 haluan olla terve jaksaa hyvin.


Mieli: hyvä mieli ja ehtii enemmän, on iloa kokoajan pienistä arjen asioista.


Ulkonäkö: on oikesti kiva kun katsoo peiliin ja voi iloita, olempa oitänyt itsestäni kivasri huolta ja näytän ihan kivalta.


Aika: hyvin suunnitellut ruuat säästää aikaa ja rahaa. Yrittäjänä aika on kortilla.


Minun paheeni on taipua perfektionistisuuteen, oikeastaan ihan kaikessa ja rakastan kauneutta ihan kaikissa muodoissa: värit, sielut, luonto, kielet, musiikki, tunnelmat.. Taidekoulussa taiteiluni paljastivat minussa asuvan ihanan pikku naivistin vaikka ulkona sataa pieniä ulkona saatan haltioissani istua teekupin äärellä sisällä ja ihailla teekupin kaunista hahmoa ja väreilevää pintaa.

Ruuassa olen rakastunut laatuun tykkään herkutella, mutta herkuttelen esim mansikoilla, mustikoilla, pähkinöillä, tummalla suklaalla.. Herkkuni koostuvat usein raaka-aineista jotka sisältävät minulle jotain hyvää. Sokerista olen päässyt eroon ja nykyään syön harvemmin sokerista tehtyjä herkkuja.
Duunissa oli kerran hauskaa kun asuakas pyysi saako hän nähdö mutä syön, kun minulla oli kuulemma aina jotain hassua evästä .
Tykkään syödä simppelisti arjessa, jotta ei tarvitse miettiä ja olo pysyy hyvänä.
Kehoni on ainut ystäväni, jonka kanssa vietän koko elämän. Haluan ottaa kehostani ja elämästäni kaikki tehot irti ja siksi on tärkeää ruokkia ja huoltaa kehoa hyvin.


Päiväni voi koostua vaikka seuraavasti:

1. Proteiinipannaria 2-3 palaa Päälle rahkaa / rahkajogurttia / marjoja ja ripaus steviaa Vihreä tee green melissa ja 1 cm soyamaitoa

2. Salaattipeti, siihen pilkon kaikkia värejä ja vähän mitä löytyy. Saatan lisätä pähkinöitä tai siemeniä. Proteiinina esim. Pavut, luomujauheliha, kana, kanamuna. Öljyä ja vaikka jogurttisalaattikastiketta. Tämä keko on jättimäinen annos! Nam

3. Pähkinöitä, tai pähkinä tumma steviasuklaa leivoksia ( sokeriton) , teetä. Esim vaikka maissinäkkäriä, siihen päälle luomu maapähkinävoita ja banaanisiivuja.

4. Keittolounas vaikka juureksista. Gluteeniton näkkäri ja juustoo.

5. 1 dl puurohiutaleita joista 3/4 osaa tattaria 1/4 kauraa Öljyä, marjoja, raejuustoa

Jos on kiire voi korvata smoothiella jonkun numeron, tai jos on huippukiire niin nro 5 on nopee ottaa uudelleen jos ei muuta ehdi.

Vettä reilusti ja mielen mukaan. Aika simppeliä! Määrissä mä kuuntelen mitä mun keho haluaa ja minkä verran. Syön mutu tuntumalla tällä hetkellä. Kun kasaan ruuat oikeista ja hyvistä aineksista, niin paino on pysynyt hyvänä ilman säätämistä.

Alkoholeista mun lemppari on punaviini ja vodka vichy, niitä ei oo välttämätön kitata mutta tykkään välillä ottaa drinkin drinkeissäkin tykkään tuoreista, eli vaikka mintunlehtiä, sitruunaa, limee..

Vaihdoin joku aika sitten hiilareita iltaan ja prostkua aamuun ( verensokeria tasaamaan) Tattari on superfoodia, emäksinen uu nam nam Joka ruualle esim: 40 % proteiinia 30 % rasvaa 30 % hiilareita Noilla prosenteilla sain mun insuliinin aika hyväks. Suositeltu 50 % hiilareita nosti raskaana ollessa sokerit kattoon, piti lisätä hyvää rasvaa ja protskua.
YSTÄVÄNI KEHONI, ERIMIELISYYKSIEMME JÄLKEEN OPIN RAKASTAMAAN SINUA JA SEN JÄLKEEN KUN OLIN OPPINUT SINUA RAKASTAMAAN SINÄ OSASIT VALMISTAA MINULLE KAIPAAMANI TYTTÄREN <3 OLEN KIITOLLINEN. KIITOS KEHONI, KUN OLET JAKSANUT MINUN SEURAANI JO 30- VUOTTA. EN OLE AINA OLLUT ARVOISESI KANTAJA, MUTTA LUPAAN TEHDÄ PARHAANI SOPUISAN LOPPUELÄMÄN TALLAAMISEKSI YHDESSÄ.


Keep it simple on mun arkiruuan motto, I think this is why they call me duracell :D 

RAKKAUTTA Elina

2 kommenttia: